georghenrikwrede

Taas se tapahtui. World Happiness Report on julkaistu, ja Suomi komeilee jälleen kärjessä – yhdeksättä vuotta peräkkäin. Uutinen otetaan meillä vastaan tutulla sekoituksella itsetyytyväisyyttä ja vaivaantunutta vitsailua saunasta ja sisusta. Mutta jos pysähdymme hetkeksi analysoimaan tilannetta objektiivisten mittareiden ja esimerkiksi tuoreen Nuorisobarometrin valossa, onnellisuustilasto alkaa näyttää enemmän kollektiiviselta denialismilta kuin todelliselta menestystarinalta. Onko Suomi kuin strutsi, joka pitää päätään hiekassa samalla kun nuoren sukupolven usko tulevaisuuteen murenee? Tilastollinen anomalia vai todellisuuspakoa? On suorastaan ironista, että Suomi sijoittuu maailman onnellisimmaksi maaksi vuodesta toiseen, täysin riippumatta siitä, mitä ympärillämme tai sisällämme tapahtuu. Emme horju kärjestä, vaikka Euroopassa raivoaa sota, inflaatio syö ostovoimaa, työttömyys jyllää ja velkaa tulee. Tämä onnellisuusmuuri tuntuu olevan immuuni kaikille niille indikaattoreille, jotka...

Me elämme aikakautta, jota leimaa paradoksi: nuorillamme on enemmän teknologista valtaa ja informaatiota kuin yhdelläkään sukupolvella ennen heitä, mutta samalla he voivat huonommin kuin koskaan. Kyse ei ole vain "mielenterveyskriisistä" – se on eksistentiaalinen kriisi. Tuoreessa Uusi Juttu -artikkelissa: Vaula Helin  "Unohda itsesi. Japanilainen filosofia kertoo, miksi nykyihminen voi huonosti" kuvataan nuorten kokemaa irrallisuutta ja merkityksettömyyttä. Vauhtia otetaan Japanista, Hisamatsu Shin’ichi ja Nishitani Keiji jotka olivat niin kutsuttuun Kioton koulukuntaan kuuluvia ajattelijoita, kritisoivat modernia, itseensä sulkeutuvaa käsitystä minuudesta. Suomalainen linkki on Anttoni Kuuselan tuore väitöskirja.   Väitöksessään Kuusela esittää, että pyrkimällä tyhjään käsitykseen minuudesta on mahdollista sekä tuntea itsensä ja toiset paremmin että kokea asiat täydemmin, vailla itsekeskeistä näkökulmaa. Mistä itsekeskeinen näkökulma sitten kumpuaa? Väittäisin et...

Viikolla sattuo silmään artikkeli siitä, miksi ihminen ei pysty vastustamaan "vielä yhtä keksiä", vaikka vatsa olisi jo täynnä. Brittiläinen The Telegraph analysoi hiljattain tutkimuksia, jotka osoittavat, kuinka ultraprosessoitu ruoka on suunniteltu ohittamaan biologiset kylläisyyssignaalimme. Samaan aikaan meitä muistutetaan kuidun lähes ihmeitä tekevästä vaikutuksesta niveliin, ihoon ja vyötärönympärykseen. Ultraprosessoitu ruoka on myös ollut USA:n terveysministeri Kennedyn tähtäimessä, hän kampanjoi uuden ruokapyramiidin (realfood.gov) puolesta. ​Tieto lisääntyy, mutta kansanterveys tuntuu kulkevan päinvastaiseen suuntaan. ​Tässä kohtaa on syytä palauttaa keskustelu perusasioihin. Koomikko Ricky Gervais sanoi sen tyhjentävästi: kukaan ei pakota meitä syömään. Lihavuus on loppukädessä matematiikkaa – jos kulutat vähemmän kuin syöt, seuraukset näkyvät peilissä. On totta, että elintarviketeollisuus käyttää hyväkseen aivojemme dopamiinireittejä, mutta selitys "vaikeudes...