Taas se tapahtui. World Happiness Report on julkaistu, ja Suomi komeilee jälleen kärjessä – yhdeksättä vuotta peräkkäin. Uutinen otetaan meillä vastaan tutulla sekoituksella itsetyytyväisyyttä ja vaivaantunutta vitsailua saunasta ja sisusta. Mutta jos pysähdymme hetkeksi analysoimaan tilannetta objektiivisten mittareiden ja esimerkiksi tuoreen Nuorisobarometrin valossa, onnellisuustilasto alkaa näyttää enemmän kollektiiviselta denialismilta kuin todelliselta menestystarinalta.
Onko Suomi kuin strutsi, joka pitää päätään hiekassa samalla kun nuoren sukupolven usko tulevaisuuteen murenee?
Tilastollinen anomalia vai todellisuuspakoa?
On suorastaan ironista, että Suomi sijoittuu maailman onnellisimmaksi maaksi vuodesta toiseen, täysin riippumatta siitä, mitä ympärillämme tai sisällämme tapahtuu. Emme horju kärjestä, vaikka Euroopassa raivoaa sota, inflaatio syö ostovoimaa, työttömyys jyllää ja velkaa tulee.
Tämä onnellisuusmuuri tuntuu olevan immuuni kaikille niille indikaattoreille, jotka perinteisesti mittaavat yhteiskunnan elinvoimaa:
Talous ja velka: Valtionvelkamme ylittää kohta 90 prosentin tasoa.
Työmarkkinat: Työttömyysaste on noussut, ja erityisesti nuorten työllisyysnäkymät ovat muuttuneet epävarmemmiksi.
Sote-palvelut: Hyvinvointialueet painivat massiivisten alijäämien kanssa, ja hoitojonot sekä lääkäripula uhkaavat peruspalveluita.
Nuorten tulevaisuudenusko on murtumassa
Tuorein Nuorisobarometri piirtää huomattavasti synkemmän kuvan kuin kansainväliset onnellisuusvertailut. Se paljastaa, että nuorten optimismi omaa ja Suomen tulevaisuutta kohtaan on historiallisen matalalla tasolla.
Unelmien mureneminen: Yhä harvempi nuori uskoo saavuttavansa unelmiensa mukaisen elämän tai edes saman elintason kuin vanhempansa.
Paineiden alla: Nuoret kokevat voimakasta suorituspainetta ja epävarmuutta työmarkkinoiden murroksessa. Tämä heijastuu suoraan mielenterveyteen; ADHD-lääkityksen räjähdysmäinen kasvu ja yleinen pahoinvointi ovat tästä konkreettisia merkkejä.
Happycondria: Kansainvälinen leima "maailman onnellisimpana kansana" luo nuorille paradoksaalista painetta. Jos olemme onnellisimpia, miksi minä voin huonosti? Tämä kuilu odotusten ja todellisuuden välillä syventää kokemusta epäonnistumisesta.
PISA-tulokset ja osaamisvaje
Suomi oli ennen koulutuksen mallimaa, mutta PISA-tulokset ovat olleet vapaapudotuksessa jo pitkään. Erityisesti matematiikka ja luonnontieteet sakkaavat.
Kun vain 39 prosenttia nuorista aikuisista on korkeakoulutettuja, olemme jäämässä jälkeen muista OECD-maista. Teollisuus varoittaa jo nyt, että osaajapula vaarantaa kilpailukykymme. Nuorisobarometrin viesti on selvä: nuoret tunnistavat tämän kilpailun koventumisen ja pelkäävät putoavansa kyydistä.
Onnellisuus on passiivista, dynamiikka aktiivista
World Happiness Report mittaa pitkälti tyytyväisyyttä instituutioihin ja elämän ennustettavuutta. Se on tavallaan ”negatiivista onnellisuutta” – kärsimyksen puutetta, ei dynaamista kukoistusta.
Meillä on syntynyt vaarallinen psykologinen tila. Me säästämme itsemme hengiltä, nostamme veroja ja leikkaamme kannustimia, mutta hymyilemme silti kyselytutkimuksissa, koska ”asiat voisivat olla huonomminkin”. Samaan aikaan nuori sukupolvi kantaa huolta siitä, kuka laskun lopulta maksaa.
Mitä on tehtävä?
Meidän on lopetettava itsemme huijaaminen, "onnellisuusmittari", joka ei korreloi reaalitalouden tai nuorten kokeman todellisuuden kanssa ei ole mikään ylpeyden aihe.
Valtion roolin kaventaminen:
Valtion roolista ja hyvinvointiyhteiskunnan toivotusta laajuudesta voi olla mitä mieltä tahansa. Fakta on että rahat loppuivat, eikä verottamalla tule lisää. Nyt on luotava tilaa yrittäjyydelle ja dynaamiselle taloudelle, jotta nuorilla on jälleen polkuja menestykseen.Koulutuksen ryhtiliike:
On palattava perusasioihin ja palautettava usko osaamiseen. Koulun on annettava nuorille välineet pärjätä, ei vain suojella heitä vaatimuksilta.Henkilökohtainen vastuu ja toivo:
Meidän on tarjottava nuorille realistista toivoa, joka perustuu työntekoon ja omiin valintoihin, ei pelkkään valtion huolenpitoon.
Suomi ei voi ratsastaa menneillä meriiteillä ikuisesti. Jos emme herää onnellisuushorteestamme ja vastaa nuorten huoliin aidoilla rakenteellisilla uudistuksilla, olemme pian maailman onnellisin kansakunta, jolla ei ole enää tulevaisuuden tekijöitä.