Viikolla sattuo silmään artikkeli siitä, miksi ihminen ei pysty vastustamaan "vielä yhtä keksiä", vaikka vatsa olisi jo täynnä. Brittiläinen The Telegraph analysoi hiljattain tutkimuksia, jotka osoittavat, kuinka ultraprosessoitu ruoka on suunniteltu ohittamaan biologiset kylläisyyssignaalimme. Samaan aikaan meitä muistutetaan kuidun lähes ihmeitä tekevästä vaikutuksesta niveliin, ihoon ja vyötärönympärykseen. Ultraprosessoitu ruoka on myös ollut USA:n terveysministeri Kennedyn tähtäimessä, hän kampanjoi uuden ruokapyramiidin (realfood.gov) puolesta.
Tieto lisääntyy, mutta kansanterveys tuntuu kulkevan päinvastaiseen suuntaan.
Tässä kohtaa on syytä palauttaa keskustelu perusasioihin. Koomikko Ricky Gervais sanoi sen tyhjentävästi: kukaan ei pakota meitä syömään. Lihavuus on loppukädessä matematiikkaa – jos kulutat vähemmän kuin syöt, seuraukset näkyvät peilissä. On totta, että elintarviketeollisuus käyttää hyväkseen aivojemme dopamiinireittejä, mutta selitys "vaikeudesta" ei saa muuttua vastuuvapauden myöntämiseksi.
Biologia ei ole kohtalo
Kun tiedämme, että ultraprosessoitu hiilihydraatti koukuttaa, se ei ole peruste valtion lisäsääntelylle tai uhrisyyttelylle. Päinvastoin, se on kutsu yksilölliseen heräämiseen. Mitä enemmän tiedämme mekanismista, joka saa meidät kurottamaan kohti sitä viimeistä keksiä, sitä suuremmaksi kasvaa moraalinen vastuumme kieltäytyä siitä.
Emme voi rakentaa yhteiskuntaa, jossa valtio toimii jokaisen kansalaisen henkilökohtaisena makunystyröiden vartijana. Ratkaisu ei ole verottaa kaikkea "epäterveellistä" hengiltä tai rajoittaa vapaata kauppaa, vaan palauttaa auktoriteetti ja itsekuri kunniaan. Se, mitä Jonathan Haidt kutsuu "huomiotalouden kriisiksi" älylaitteiden kohdalla, pätee myös lautasellamme: ympäristö on täynnä ärsykkeitä, jotka on suunniteltu viemään kontrolli meiltä. Aikuinen tulisi pystyä elämään tässä maailmassa.
Kuitua ja luonnetta
Telegraphissa oli myös artikkeli kuidun hyödyistä, se on teknisesti oikeassa. Kuitupitoinen ravinto on rationalistinen valinta, joka tukee terveyttä ja kestävyyttä. Mutta pelkkä tieto kuidusta ei riitä, jos yksilöltä puuttuu tahto tehdä oikeita valintoja.
Suomessa meidän on uskallettava puhua elintavoista ilman "woke-suodatinta", joka kääntää jokaisen henkilökohtaisen valinnan rakenteelliseksi sortoon perustuvaksi ongelmaksi. Kyse ei ole siitä, että terveellinen elämä olisi tehty mahdottomaksi, vaan siitä, että olemme kadottaneet arvostuksen itsekuria ja pitkäjänteisyyttä kohtaan.
Politiikan tehtävä on varmistaa, että markkinat toimivat ja tieto on saatavilla. Mutta politiikka ei voi – eikä sen pidä – korvata ihmisen omaa tahtoa. Jos tiedät, miksi keksi houkuttelee, sinulla on kaikki aseet sanoa sille "ei".
Lopulta kyse on valinnasta. Ja vapaassa yhteiskunnassa valinta on aina yksilön, samoin kuin vastuu sen seurauksista.