Tänään (26. helmikuuta 2026) julkaistaan teos, joka jokaisen vanhemman, kasvattajan ja päättäjän tulisi lukea: Freya Indian GIRLS®: Gen Z and the Commodification of Everything India on nuoren sukupolven ääni, joka ei pyytele anteeksi vaan perkaa armottomasti sitä digitaalista kokeilua, jonka koekaniineiksi olemme asettaneet kokonaisen sukupolven.
Tämä aihe on minulle henkilökohtainen. Muistan elävästi ajan Mannerheimin Lastensuojeluliitossa (MLL), kun kehitimme Nuortennettiä. Se rakennettiin vilpittömästä halusta luoda turvallinen satama digitaaliseen maailmaan, täydentämään Lasten ja nuorten puhelinta. Uskoimme silloin, että internet voisi olla voimavara. Mutta samoihin aikoihin nousi ilmiöitä, kuten Ask.fm – alustoja, jotka perustuivat anonyymiin julmuuteen ja huomion kalasteluun. Jo tuolloin näimme varoitussignaaleja, mutta harva meistä osasi ennustaa romahduksen mittakaavaa
Persoonallisuuden katoaminen algoritmiin
Freya India nostaa esiin hyytävän havainnon: ”Kenelläkään ei ole enää persoonallisuutta.” Kun algoritmit ohjaavat nuoren jokaista valintaa, tyylistä mielipiteisiin, yksilöllisyys korvautuu kollektiivisella suorittamisella. Elämme keskellä huomiotaloutta, missä nuorten hauraat identiteetit on valjastettu tuottamaan dataa teknologiajiteille.
Tämä ei ole vain sosiaalinen ongelma; tämä on kansanterveydellinen kriisi. Jonathan Haidt on kutsunut tätä sukupolvea nimellä The Anxious Generation. Siirtymä leikkikeskeisestä lapsuudesta puhelinkeskiseen lapsuuteen on rikkonut jotain perustavanlaatuista. Kuten India toteaa, internet ei vain ”heikennä” nuoria, se muokkaa heidän itsetuntonsa algoritmien palautteesta riippuvaiseksi.
Missä mättää?
Jos yhteiskuntamme mittaa menestystä pelkällä digitaalisella näkyvyydellä ja höystettynä identiteettipolitiikalla, saamme juuri sitä: ahdistuneita, juurettomia ja itseensä kääntyneitä nuoria.
Meillä on taipumus yrittää ”lainsäätää ongelmat pois” – oli kyse kiusaamisesta tai nuorten työttömyydestä. Mutta rakenteet eivät muutu pelkillä pykälillä. Tarvitaan paluuta perusarvoihin: perinteisiin yhteisöihin ja aitoon sivistys ihanteeseen. Uskon että ratkaisu ei ole netissä. Nuoret eivät siis tarvitse lisää ”turvallisia tiloja” verkossa, vaan todellista välittämistä ja haasteita, kädentaitoja ja merkityksellisyyttä fyysisessä maailmassa. Meidän on myösn uskallettava asettaa rajat. ”Rakkautta ja rajoja” ei ole vanhanaikainen iskulause, se on välttämättömyys. Meidän on palautettava auktoriteetti kouluihin ja koteihin. On ironista, että samalla kun huolehdimme ultraprosessoidun ruoan haitoista, annamme nuorten aivojen sulaa ultraprosessoidun digitaalisen sisällön parissa.
Freya Indian viesti on selvä: nuoret tuntevat itsensä eksyneiksi, koska olemme vieneet heiltä kiintopisteet. Olemme korvanneet perheen, uskonnon ja paikallisyhteisön loputtomalla skrollauksella ja hyper-individualismilla.
On aika herätä. Teknologiaoptimistina uskon, että voimme valjastaa AI:n ja innovaatiot parantamaan maailmaa, mutta se vaatii vahvaa moraalista kompassia. Emme voi ulkoistaa kasvatusta algoritmeille. Meidän on vaadittava nuorilta enemmän, jotta he voivat saavuttaa enemmän.
Vapauden ja vastuun on kuljettava käsi kädessä. Myös digitaalisella ajalla.